Kahvilat ja kukat: ihmeen hyvä yhdistelmä

Ihan heti ei tulisikaan mieleen, että kahvilat ja kukat sopisivat kovin hyvin yhteen. Niitä yhdistää kuitenkin se, että molempiin käytetään rahaa siksi, että haluamme – emme siksi, että tarvitsisimme niitä. Kukat ja kahvilat ovat tapa rentoutua ja luoda juhlatunnelmaa, minkä vuoksi niiden yhdistäminen onkin loppujen lopuksi ihan looginen idea.

Toisinaan on hyvä heittäytyä vähän filosofiseksi ja miettiä, miksi tykkäämme kukkien katselusta ja tuoksusta. Miksi tuomme niitä kotiimme ja työpaikoille, kun niistä ei ole juurikaan muuta kuin silmäniloa? Eikö olisi fiksumpaa ottaa tilalle hyötykasveja, joista saa vaikka maustetta lounaalle? Voisiko olla, että meitä vain yksinkertaisesti inspiroi esimerkiksi se värien loisto, joka kukkien maailmasta löytyy?

Mitä kaikkea blogista löytyy?

Käsittelemme näissä artikkeleissa kasvien maailmaa, kahviloita ja kukkakauppoja. Tarkoituksena on löytää mahdollisimman paljon yhtymäkohtia niiden väliltä ja saattaa ne yhteen luontevalla tavalla. Yhdessä nämä luovat hyvinkin rentouttavan ja mieluisan ympäristön; tästä on paha olla eri mieltä.

Kahvilan sisustaminen juuri kukilla ja kasveilla ei välttämättä heti juolahda mielessä, mutta sillä saa usein ihmeitä aikaan. Kukkakaupassa ei välttämättä tule juoneeksi kahvia, mutta eipä sitä juuri koskaan ole estettykään.

Kahvilan rooli toimintaympäristönäkin on muuttunut. Siinä missä sinne ennen mentiin vain rentoutumaan, nykyään siellä voidaan tehdä myös vaikkapa osa töistä. Rennon kahvittelun lomassa työ sujuu kuin tanssi!

Joskus on myös mahdollista, että kaksi yrittäjää, kukkakauppias ja kahvilanpitäjä, löytävät toisensa. Mikäli molemmilla on edes hieman seikkailumieltä, voi järjettömältä kuulostava idea realisoitua aivan uniikkina palvelukokonaisuutena: paikkana, josta saat kukat ja kahvituksen vaikkapa syntymäpäiville saman katon alta.

Ja vielä sokerina pohjalla olemme lisänneet helpon ja maistuvan reseptin, jota kannattaa koittaa tarjota kahvin kanssa.