Hyötykasvit osana kahvilan sisustusta ja keittiötä
Hyötykasveja ovat sellaiset kasvit, joista on jotain muutakin iloa kuin vain silmäniloa. Tärkeimmät hyötykasvit ovat syötäviä kasveja, ja kahvilan yhteydessä ne ovat yleensä ruukuissa kasvavia yrttejä tai mausteita.
Tässä artikkelissa esitellään muutama sellainen hyötykasvi, jonka hankintaa kannattaa harkita. Elävät kasvit ovat ilo niin sinun kuin asiakkaidesikin silmälle, mutta niistä saa myös oivallisen ainesosan kahvilan ruokalistalle, mikä puolestaan on loistavaa näkyvyyttä.
Minttu
Ihmiset ovat todennäköisesti alkaneet viljellä minttua vain siksi, että sen tunnusomainen aromi pitää eläimet poissa vaikkapa mansikkamaalta. Kun ihmiset oppivat käyttämään minttua yrttinä, sen suosio oli taattu.
Raikas minttu sopii niin kuumiin kuin kylmiinkin juomiin. Sitä voi käyttää myös suolaisten ja makeiden ruokien mausteena tai ihan vain koristeena. Minttua ei kuitenkaan kannata käyttää liikaa, sillä sen maku on verrattain vahva.
Minttu on kestävä yrtti ja melkeinpä rikkaruoho: kun sen saa kerran kasvamaan, ei siitä tahdo päästä eroon.
Basilika
Basilika liitetään ennen muuta italialaiseen keittiöön, ja mikäli haluat tarjota sellaisen anteja kahvilan ruokalistalla, on basilika melkeinpä välttämätön yrtti.
Tärkeintä basilikaa kasvatettaessa on muistaa, ettei se kestä oikeastaan yhtään kylmää. Sille kannattaa siis varata aurinkoinen ja lämmin paikka. Lehtiä kannattaa nyppiä mielummin liikaa kuin liian vähän, sillä basilika kasvattaa uusia varsin aktiivisesti. Se myös nauttii runsaasta vedestä.
Chili
Chiliä ei ehkä kannata valita ensimmäiseksi projektikseen, sillä siihen liittyy monia kompastuskiviä. Ensinnäkin se, kuinka tulista chiliä lähdet kasvattamaan. Chilejä on nimittäin monenlaisia ja niiden tulisuutta mitataan scovillen asteikolla ja tämä mainitaan useimpien chilin siementen pussissa.
Toisekseen chilin kasvattamiseen liittyy muutamia välivaiheita. Itämisen jälkeen taimet pitää koulia, harventaa, siirtää isompiin ruukkuihin ja latvoa. Puutarhurilta ja chilien harrastelijoilta saa kuitenkin paljon hyödyllisiä vinkkejä.
Inkivääri
Inkivääri on superfoodia, jota on perinteisesti käytetty aasialaisessa ruuassa. Nykyään sitä löytyy myös paljon erilaisten juomien mausteena.
Suomen kylmä ilmasto estää inkiväärin kasvattamisen ulkona, mutta sisällä tasaisessa lämmössä se menestyy. Inkiväärin etu on se, että vanhasta inkiväärin palasta voi kasvattaa uuden kasvin liottamalla sitä ensin vedessä ja sitten istuttamalla multaan.